Viime kirjottelusta onkin aikaa ja näin päälle vuosi myöhemmin voin sanoa; helpommin sanottu kuin tehty ja kävi klassiset. Takaisin samaisessa painossa ja hieman vielä päällekin kuin mistä silloin aloitin SD:n.
Onneksi tuli kuitenkin osallistuttua ja todettua että kyllä minunkin läskini liikkelle lähtee jos vain syö oikein. Joten täällä taas nöyränä mutta SD Simplen säännöillä, ja vähän omillakin. Hommahan kosahti siihen etten oikein osannut palautua "normaaliin" elämään, enkä tiennyt miten piti syödä jotta paino pysyisi samassa, plus henkilökohtaisella rintamalla tapahtui kaikenlaista. Laskun suhteen tiesin mitä tehdä mutta jotenkin sekin alkoi ruokavalion osalta tökkiä.
Mutta ensimmäiset päivät jälleen menossa ja nesteet on jo jonkinverran lähteneet liikkeelle. Koko homma tuntuu tutulle enkä stressaa niin paljoa ruoanlaittoa kuin ensimmäisellä kerralla, ja tämä setti tuntuu myös hieman järkevämmälle (lue: oikeaan arkeen sopivalle). Vielä ainakaan ei ole "tankkauspäivää" tiedossa kuten edellisellä kerralla, vaan "cheat meal" eli yhden aterian saa syödä (jos haluaa, pakko ei ole poiketa ohjeista) vaikka ravintolassa, toki terveitä ruokia kompaten, mutta pointtina se että saa hetkellisesti löysätä jo viikolla 2. Tämä mahdollisesti malli miten voisi oikeasti jatkaa eteenpäin kun koko homma loppuu, kerran viikossa jotain hyvää, "karkkipäivä" tyyliin. Itse tosin kaipaan vaan kaikkea suolaista hyvää.
Homma siis starttasi 6.1 ja katsotaan viikonpäästä mitkä on lukemat.
PutUpOrShutUp!
torstai 8. tammikuuta 2015
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Back in line...
Heissuli veissuli.
Aika menee nopeasti ja tässäpä vierähti *laskee* about 5 viikkoa kun SD loppui.
Ruoasta ja juomasta on nautiskeltu, vanhentumista juhlittu ja tänään alkoi jälleen järkevöityminen.
Pääsin siis edellisellä jalalla eroon 10,7kgsta josta takaisin on mussuttaessa tullut about 2kg.
Turpeinen pallo täällä siis hei! Mutta haluan uskoa että olen takaisin samoissa lukemissa parissa viikossa, jos en jo viikossa, nimimerkillä nesteitä kehossa. (ainakin sopii toivoa).
En ole myöskään 5 viikon aikana aktiivisesti nappaillut multivitaa enkä omegaa saati sitten CLA:ta joten kadotin ruokarytmin ja 3l veden juonnin myötä myös pillerien popsimisen.
Nyt kuitenkin homma alkaa jälleen alusta ja katsotaan mihin tässä päästään.
Super dream olisi se että kehtaisin tammikuisen lomamatkan aikana patsastella bikineissä. Tähän on siis 9 viikkoa aikaa (apua!). Ja siihen mennessä haluan eroon ainakin 10kg:sta, 15kg olisi ihan superia ja alkaisin olla jo normaalin painon kynnyksellä mutta tuo kymppi on ehkä realistisempi, plus eiköhän se läski ole aina tiukemmassa mitä lähemmäksi normaalia painoa pääsee, tai näin olen ainakin kuullut =D
Ei muuta kuin uuteen nousuun!!! Kivaa viikkoa!

maanantai 28. lokakuuta 2013
Munkkipossu tässä hei!
Tänään oli pullapäivä(ja vähän juustopäiväkin).
Viikonloppuna punaviini ja juustopäivä, kuten myös edellisenä viikonloppuna.
Ja tuleva viikonloppukin lupailee kakkua ja jotain hyvää juotavaa. Ikäluku vaihtuu joten pitäähän sitä juhlistaa, mutta marraskuu on jälleen SD touhua! Pakko kun alkaa vituttamaan. Parin päivän perseily näkyy jo puntarilla, mikä ei taas aiheuta mitenkään kivoja fiiliksiä sisimmässä, varsinkin kun unelmoin siitä että tammikuussa ehkä kehtaisin tepastella bikineissä rantsulla. Samassa painossa (palttiarallaa) ollaan nyt seilattu varmaankin kuukauden verran ja haluan takaisin sen ihanan "hyvä minä" fiiliksen kun paino putoaa syömällä. Ikävä ei ole myöskään ollut finnejä, jota juuston mussuttaminen on taas palauttanut sekä rakastamani punaviini, mitä sitä kieltämään, alkoholi ei ole laihduttajan kaveri. Olemaan opettelu ei siis ole vielä ohi eikä todellakaan valmista!
Tuli ehkä pieni puutuminen ruokien punnailuun, en ole sitäkään harrastanut lähiaikoina, tosin salaatti ja keitto linjalla olen pysytellyt vaikka muuten heikkoluonteinen olenkin ollut aina välillä. Ei tuo ostoskori nyt aivan kamalalle näytä mutta kurin palautus on paikallaan. Seuraavan kerran päivittelen kun on jotakin positiivisia kuulumisia (lue: painoa on taas tippunut). Periksi en anna. Afterall tämä on kaikki pääkopasta kiinni =)

maanantai 14. lokakuuta 2013
heissulivei!
En tiedä mikä viikko on menossa. Ehkä 9 tai 10. Pointtina se että homma on pyllystä ja kuri kadonnut! Tilanne oli eilen maanantaina -10.7kg alotuksesta eli ei nyt ihan päin helvettiä mutta ruokarytmi on kadonnut ja veden 3l juonti jääny vajaaksi ehkä nyt 3 viikkoa. Keleeeee! Ei tee mieli syödä eikä haluta ja sitten tekeekin kaikkea mieli vähän liiankin kanssa. Liikunta ei ole vieläkään mun kaveriksi ryhtynyt. Oma vika. Takaraivossa kuitenkin polttelee liha ja kasvikset. Pastaan en ole koskenut. Pariin pottuun ja leivonnaiseen kyllä, terkkuja munariisipasteijalta mikä lämmittelee masussa. Tää on jännää tää mun elämä. N. 50% ajasta mulla on oikeesti tylsää, aikaa jonka voisi ihan helposti käyttää lenkillä käymiseen ja kahvakuulailuun... mutta ei. Miten on niin mahdotonta? Kaipaanko mä perseelle potkijaa vai sitä pohjatonta vitutuksen tunnetta tekemättömyydestä ennen kuin alkaa perse nousta liikkeelle? Who knows but I'm about to find out.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Välietappi
-7kg ya'll!
Viikonloppu meni nautiskellessa mm.punaviinistä, ruisleivästä, pizzasta ja juustonaksuista. Ah ehanata!
SD on tänään virallisesti loppu mutta samoilla ohjeilla meinaan hommaa jatkaa, tahi SD extran ohjeilla.
Pääsin myös uudelle kymmenluvulle ja seuraava tavoitteeni on päästä yhteensä -10kg ja sen jälkeen -15kg. Pieniä askelia kerrallaan ettei tunnu koko touhu ihan ylitsepääsemättömälle!
Tuon 7kg tuli pudotettua pelkästään syömällä ja tarkoitus olisikin lisätä tähän hommaan nyt liikuntaa! Ekalla viikolla tuli liikuttua mukavasti mutta sen jälkeen kun työt alkoi koko homma jäi. Vapaapäiviä oli vain muutama jolloin ei unirytmiä viitsinyt muuttaa ja naapurin remonttikin veroitti (veroittaa) osansa. Nimittäin piikkaus ei ole vieläkään ohi... ja kun ei unta saa ei sitä oikeen jaksakkaan.
Seuraavan nautiskelu hetken suon itselleni lokakuussa kun stockmannilla on hullut päivät ja siinä vaiheessa aion iskeä naamarini juustoihin ilman katumuksen häivääkään! Nams!
Mutta sitä ennen pitää ihan aikusten oikeesti saada itseäni niskasta kiinni. Ja kahvakuulan aion vieläkin ostaa!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Viikko 6.
Jejejejejeee! Eka tavoite saavutettu!
6,6kg painoa lähtenyt 5 viikossa, joista varmaankin puolkiloa oli räkää jota niistin ennen kuin astuin vaa'alle.
Jee! Ja hyvä mieli pienellä ihmisellä varsinkin kun eilen käytiin työporukan kanssa pienellä retkellä ja iltapäivähän alkoi ihanilla pinkeillä cointreau sheikkereillä joihin oli tehty valmiiksi drinksut.
Tämä retkun perkele tipahti SD kärryiltä yhden illan ajaksi ja oli siitä oikeastaan ihan hyvä mielikin. Oli kivaa palkita itsensä hyvällä ruoalla, juomalla ja tietenkin seuralla!
Ilmeisesti on annoskoko iskostunut takaraivoon tänä aikana, koska en vetänyt lautasta super täyteen niin kuin buffetpöydässä on ennen ollut tapana, ja kalastelinkin sieltä niitä minulle sallittuja aineksia, mitä kyllä löytyi, tosin kaikki niistä olivat jonkin näköisessä kastikkeessa tai marinadissa.
Ilta oli mukava mutta nukkumatti kutsui heti kun kotiin pääsi 11 aikaan illalla. Ei kyllä yövuoron ja sen jälkeisen koiranunen jälkimainingeilla paljoa päässä liiku eikä jaksa, tulipa sekin taas todettua! Vanha naikkonen tarvitsee kunnon unet!
Mutta ruokaa naamaan nimim. klo: 03.00 heränneenä ja siitä asti kiljuva nälkä!
P.S. Vaikka haribo-karkit loivatkin schaiban maun suuhun, punkku ei todellakaan pettänyt, oli vieläkin ihan tautisen hyvää himoitsijan makupaletilla!!!

lauantai 14. syyskuuta 2013
Lenssu...
Tuntuu että vähintään kaikilla on ollut flunssa SD:n aikana, ja tietysti minäkin sitten jouduin liittymään tuohon kerhoon. Ei tee mieli ruokaa, jalat ja lonkat särki kun töistä pääsi ja jäi 2 ruokaa eilen syömättä ja eilistä edeltävinä päivinä myös 2 ruokaa välistä. Rahka alkaa tökkimään, tai sitten vehnäleseet mutta kurkku ei tahdo antaa niellä, en koe mitään ällötystä tai kuvotusta kyseistä tuotetta kohtaan mutta jostain syystä nieleminen on hankalaa.
Ekaan tavoitepainoon olisi enää 300g mutta tämän syömättömyyden johdosta saattaa mennä ensiviikolle jos nyt ihan ohjeen mukaan tänään ehtii syömään. Tai minun tuurilla (ja kropalla) alkaa taas jumitus.
Huomenna olisi työpaikan retki jonnekin tuntemattomaan paikkaan, joten tarvitsee kaiketi ottaa omat eväät mukaan vaikka ruokaa on tarjolla, mutta kun kenelläkään ei ole mitään tietoa että mitä!
Huoh. Välillä kyllä olis kiva vaan heittää se pakastepizza uuniin =)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)