keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Lähenee, lähenee...

Lähenee "loppu" sekä omat tavoitteet mitä olen tälle ajalle asettanut, tai ainakin toinen niistä, se henkisesti ehkä isoin. On ollut jumitusta ja ajattelin että ehkä sinne ei päästä mutta ehkä, suuren suure ehkä, käy kuitenkin toisin. Tänä aamuna tiputus oli yhteensä 5,9kg ja 0,8kg päästä olisin ensimmäisessä tavoitteessani. Silloin alkaisi uusi kymmenluku ja en oikeastikkaan tiedä kuinka monta vuotta sitten olen viimeksi painanut niin vähän... tai nyt jo, näin vähän. 

Ennen kuin tämä SD alkoi olin aina jotenkin ajatellut että oon ihan liian heikko olemaan ilman sitä tätä ja tota herkkua pidempää aikaa, mutta ehkä ongelma onkin ollut siinä että olen zombaillut kaupassa ilman mitään suunnitelmaa siitä mitä söisin.
Eilen teki mieli punaviiniä ja pizzaa ja sipsiä, mutta siinä vaiheessa kun itseni kaupasta löysin, kävin vain ihailemassa juustohyllyä ja lähettelin henkisiä rakkaudentunnustuksia mötiköille, että parin viikon päästä tavataan... Ehkä tässä ollaan jotakin opittu? 

Ai niin, "repsahdin" kahden haribo karkin verran kun töissä oli kaksi pakettia moisia hyvyyksiä. Oli noin 2 sekuntia hyvää ja namia kunnes iski sellainen paskanmaku suuhun ettei muusta väliä! Yäks! Kai sitä tarvitsee itseään välillä muistuttaa näistä asioista =)

Testasin myös Skyrin passion rahkaa ja goji marjoja ja tuntui että olin kuin syömään oppiva vavveli konsanaan, sellaisia ilmeitä ja tuntemuksia oli naamalla kun koko komeuden makeus iski tajuntaan. Hyvä silti yrittää löytää uusia juttuja. Tänään aion taikoa jotakin ihanaa kanasta... mmm...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti